Onko kenelläkään ikinä ollut sellainen fiilis, että kun pitää saada jotain todella tärkeää tehtyä, koko homma alkaa tuntua täysin vastenmieliseltä? Minulla on fysiikan uusintakoe ensiviikon tiistaina, enkä ole saanut luettua yhtään!

Muistakin asioista panikoin; Tyttöystäväni, jonka kanssa olen seurustellut nyt jo puolitoista kuukautta, tuli ulos kaapista vanhemmilleen.

- No,  olen minä K:n puolesta onnellinen, ei enää kiusallisia "mikset ikinä tuo muita kuin homopoikia kylään" kysymyksiä, joita ainakin minä itse joudun jokseenkin kestämään.

Hänen vanhempansa ilmeisesti ottivat asian hyvin, ei tappelua, ei uhkailua tai itkua. Kuitenkin voi olla varma, että tämän asian kanssa ainakin vanhemmat tulevat viettämään öitä valvoen ja murehtien.

Itse tulin äidilleni ensimmäisen kerran kaapista ulos pari vuotta sitten. Hänen reaktionsa oli paremman sanan puutteessa Ok. Käytännössä koko juttu unohtui häneltä ja hän taisi pitää sitä vain ohimenevänä vaiheena.

Nyt about puolitoista viikkoa sitten,  kerroin äidilleni minusta ja tyttöystävästäni. -Myönnetään, että töksäytin asian aika keljusti, mutta silti äidin reaktio oli aivan järjetön!

Me oltiin kaupassa ja sitten sanoin jääväni kaupungille pidemmäksi aikaa, koska minä ja tyttöystäväni, (jonka äitini hyvin tuntee), menemme kahville. Äitini ilme muistutti pallokalaa paniikissa. Hänen silmänsä alkoivat pullottaa ja naama meni tomaatinpunaiseksi. kun yritin jatkaa, hän alkoi syssytellä ja suhista, aivan kuin joku salakuuntelisi, eikä äiti halunut kenenkään kuulevan. Syssyttelyn jälkeen alkoi "älä höpötä" jakso, jota jatkui noin kymmenisen minuuttia. Joka kerta kun avasin suuni, äitini sanoi "älä höpötä!" Kun tämä oli ohi, tuli se iänikuinen "tuo on vain vaihe". Kun sanoin äidilleni, että tämä vaihe on kestänyt nyt jo vuosia, äitini alkoi selittää minulle, miten minun pitäisi yrittää hankkia poikaystävä(!!!). Olin niin vittuuntunut, etten jaksanut olla hienovarainen ja karjuin sokoksen parkkipaikalla hänelle:" vittu mulla on ollut satakakskymmentä poikakaveria!!" Tämä sai äitini hiljaiseksi, ja parin minuutin päästä hän kuiskasi silmät kosteina:"Ai on."

Minä haluaisin tietää, miksi tämä on niin vaikeaa vanhemmille?? Ei se ketään satuta, eikä se johdu mistään kasvatuksellisista ongelmista! Silloinhan kaikkien homojen ja lesbojen sisaruksetkin olisivat gaykansaa. Eli mikä on ongelma?! :/